Hei!
Tässä kirjottaa Severi ja Eppu. Vierailimme tiistaina 17.11
Suomen edustustalolla ja me saimme aiheeksi kertoa siitä hiukan!
Tiedotusavustaja Kaisa Amaral piti meille tiivistävän
esitelmän edustustosta ja sen toimminnasta. Suomen pysyvä edustusto Euroopan
Unioinissa on avainasemassa EU-politiikan toteuttamisessa Suomessa. Edustusto
ajaa Suomen etuja EU:n päätöksenteossa sekä raportoi ja välittää tietoa
Suomeen. Kaisa esitteli meille myös suurlähettiläitä ja heidän tehtäviä.
Keskustelimme myös ajankohtaisista aiheista, esimerkiksi Pariisin tapahtumista
ja niide vaikutuksista Brysseliin. Saimme myös kuulla, että ulkoministerimme
Timo Soini oli juuri saapumassa tapaamiseen edustustoon heti meidän jälkeen!
Vierailu oli mieleenkiintoinen ja opimme taas paljon uutta
EU:n ja Suomen välisistä asioista.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.