Bonjour!
Sunnuntaina lähdimme suoralla lennolla kohti Brysseliä yhdeksän aikaan aamulla. Saavuimme perille paikallista aikaa puolen päivän aikoihin. Tapasimme kentällä Aleksin, joka ohjasi meidät bussille, josta siirryimme hotellille! Hotelli sijaitsi kivenheiton päässä Grand place-aukiolta. Emme pystyneet tässä vaiheessa vielä lunastaa huoneita, joten lähdimme etsimään lounaspaikkaa lähettyviltä. Itse lähdin Kirsin ja Saaran seurassa läheiseen ravintolaan.
Tämän jälkeen oli vuorossa museovierailu. Valittavana oli suklaa- tai sarjakuvamuseo. Valitsin sarjakuvamuseon. Kaikki muut lähtivätkin suklaamuseoon. En ollut kyllä lainkaan pettynyt valintaani, sillä sarjakuvat ja niiden historia osoittautuivat varsin kiinnostaviksi! Palattuamme hotellille kolmen jälkeen pääsimme huoneisiimme ja oli vuorossa päivän vapaa-aika. Lähdin itsekseni kävelemään kaupungille, vaikka suurin osa kaupoista olikin kiinni sunnuntaina.
Klo 19 kokoonnuimme aulassa, ja lähdimme yhdessä illalliselle. Olimme tehneet päivällä pöytävarauksn läheiseen Chez Leon- ravintolaan. Tämä osoittautui hyväksi vaihtoehdoksi! Tarkoituksenani oli maistaa paikallista mousles- ruokaa, mutta olin sen verran täynnä, että jätin simpukat sittenkin pois. Illallisen jälkeen oli hiukan aikaa, ennen kuin oli aika palata hotellille klo 22. Ensimmäinen päivä oli onnistunut, ja oli kiva kun saimme myös hiukan vapaa-aikaa! Palataan myöhemmin kuvien kanssa!
Au revoir!
Terveisin Henriika
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.